torstai 1. syyskuuta 2016

Syksytuulet

Kesä ja alkusyksy hurahtivat ohitse. Koulut alkoivat ja työt jatkuivat. Ruuhkavuodet pitävät viikot kiireisinä. Saimme asunnon myytyä ja uuden ostettua. Lokakuussa muutamme omaan taloon. Muuton takia pitäisi ruveta urakalla käymään tavaroita läpi ja luopua turhasta. Uusi koti on tuonut myös roppakaupalla uinumassa ollutta sisustusintoa taas esiin. Vähän jännittää miten osaamme hoitaa kaikki omakotitalon asiat. Muutan ensimmäistä kertaa elämässäni omakotitaloon ja paljon on opeteltavaa. Onneksi ei ole liian isoa pihaa.

Muutamat kalusteet saavat mennä heti vaihtoon. Ruokailuryhmä tulee olohuoneeseen ja haluan paremman kun nykyinen. Lapsille tulee myös uudet sängyt. Kävimme tiistaina katselemassa kalusteita ja tuli visio siitä mitä aiomme hankkia. Visio saattoi aika pitkälle olla jo mun päässä ennen tätäkin. En ole mitenkään aallonharjalla mutta seuraan esim. instagramissa paljon kuvia ja sieltä on jäänyt mieleen kivoja sisustusjuttuja. 

Askossa alkaa pe Askopäivät ja katsoimme sieltä hyvät tarjoukset. Kävin eilen keskiviikkona vähän kyselemässä toimituksista ja myyjä myikin meille tarvitsemamme alehintaan samantien. Otin myös kuljetuksen suoraan uuteen kotiin. Sängyt kuulemma laitetaan paikoilleen ja roskat viedään pois. Aivan mahtavaa.

Uudessa kodissa pitää mylös poistaa tapetteja ja maalata. Kaikenlaista pikkutuunausta riittää varmasti pitkäksi aikaa. 


Tällainen pöytä ja tuolit. Kuvat: Asko





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti